Mansikka tukee myyntiäsi ja markkinointiasi

Selkeä henkilökohtainen toimintatapa ja joustava palvelu

Kuvallisen ja sanallisen viestin suunnittelija ja toteuttaja

Mansikan toiminta perustuu asiakasymmärrykseen, yksilölliseen lähestymistapaan, vuorovaikutukseen ja joustavaan asiakaspalveluun.  Esitän asiat niin kuin ne ovat. Selkeästi ja ymmärrettävästi. 

Kuuntelen toiveitasi, odotuksiasi ja tavoitteitasi. Ja tulet myös kuulluksi. Olen aina valmis vastaamaan kysymyksiisi.

Luon luottamukseen perustuvia asiakassuhteita. Suunnittelen ja toteutan toimeksiantosi tarpeidesi ja tavoitteidesi mukaisesti. Tarjoan persoonallisia ratkaisuja, jotka erottuvat kilpailijoistasi. 

Mansikan palveluita käyttävät ja ovat käyttäneet yksinyrittäjät, pienet ja suuret yritykset, yritysten omat mainos- ja markkinointiosastot (in-house), mainostoimistot, yhdistykset, järjestöt sekä kunnat.

"Huomioin myös loppukäyttäjän"

Lähtökohtana huolellinen perehtyminen ja kilpailuetusi löytäminen

Perehdyn huolellisesti yritykseesi, tuotteisiisi ja palveluihisi. Sen lisäksi perehdyn myös kilpailijoihisi. Mikäli sinulla ei vielä ole selkeää ja kirkastunutta kilpailuetua, pyrin löytämään sen yrityksestäsi ja tuotteistastasi. Sellaisen kilpailuedun, joita kilpailijasi eivät pysty matkimaan. Jo pienikin ero riittää.

Tekemisessäni otan huomioon myös tuotteen tai palvelun käyttäjän. Toimintani tähtää yrityksesi tunnettuuden ja tuotteidesi tai palveluidesi sekä yrityksesi että asiakkaidesi myynnin kasvattamiseen.

"Palveluni on henkilökohtaista ja joustavaa"

Pidän sinut ajan tasalla

Vastaan useimmiten itse tekemisestä, kokonaisuuden hallinnasta ja aikatauluista. Se säästää aika. Eikä tieto muutu tai huku matkan varrella. Kun sinulla tulee kysyttävää, saat vastaukset nopeasti ja pidän sinut koko ajan kartalla, missä työsi tai projektisi kohdalla mennään.

"Asioihin saa uusia näkökulmia, kun on katsonut niitä myös toiselta puolelta pöytää"

Osaan asettua sinun asemaasi

Kokemusta pöydän toiselta puolelta olen saanut mainonnan ja muiden markkinoinnin palvelujen ostajana, joten osaan asettua sinun asemaasi palvelujen ostajana. Kyllä se siitä.

Sanottua

Logot

”Kiitos. On todella hyvä ja välkysti keksitty logo!”

”Logo on hieno! Kiitosmaininnalla!”

”Olet saanut hallituksen jäseniltä kiitoksia”.

”Yhdistyksestä tullaan varmaan olemaan sinuun yhteydessä  jatkossakin, sen verran tyytyväisiä olemme olleet työhösi!”

Pakkaussuunnittelu

”Moi. Kiitos, vaikuttaa hienoilta. Hyviä ideoita”.

”En tiedä kumpiko noista uusista versiosta oli parempi!. Makeita molemmat! Nyt tyydytti minut ainakin 100%. Kiitos Juhani!”

”Mun mielestä kaikki OK. PIRUN HIENOT!!!!”

”Kiitos taas kerran. Olet tehnyt hyvää työtä.”

”SUPERkiitokset nopeasta toiminnasta :))))”

”Kiitos tarkkaavaisuudesta!”

Mainonta

”Hei! Kiitos. Hieno juttu ja upea ilmoitus”.

”Kiitos! Olet kone…”

”Tän päivän Hesarin ilmoitus oli mielestäni aivan HUIPPU!!”

”Tämä on mielestäni tyylikäs. Hyvä!”

Esitteet

”Kiitos näistä esitteistä, kova homma oli. Mutta jälki on mahtavaa. Kiitos!”

”Tj tuossa kävi sanomassa, että hyvältä näyttää. Hän oli jakanut jo edellisen suomenkielisen raakaversion hallituksen jäsenille, jotka olivat olleet tosi tyytyväisiä suunnitteluun, sisältöön ja ulkoasuun”.

Nettisivut

”Hei! Kiitos, hyvältä näytttää tuo web-sivusto. Kehuja satelee! Kivaa syksyn jatkoa toivotellen”.

”Ja kiitos hyvien sivujen luomisesta! Ne ovat saaneet paljon kiitosta”.

Tuotekuvaus

”Kiitos, laadukasta tuotekuvaa on aina ilo käyttää ilmoituksissa”.

Yhteistyö

”Kiitos paljon hyvästä yhteistyöstä”.

Tarina

Jo aivan pikkupoikani olin kiinnostunut asioista, jotka liittyivät mainontaan, markkinointiin ja myyntiin. Silloin en tosin tiennyt, mitä ne oikeasti merkitsivät. 

Aloin viihtyä kauppareissuilla ja tutkia erilaisia pakkauksia ja mainoksia. Kun opin lukemaan neljävuotiaana aloin viihtyä kaupoissa entistä paremmin. 

Ensikosketukseni myyntiin sain myydessäni alle kymmenvuotiaana joululehtiä. Kulkupelinä oli potkukelkka. Kun sain kaikki lehdet myytyä, onnistumisen tunne oli valtava. Päätin ryhtyä isona myyntimieheksi. Yhden kesän toimin Hartwall-autostamyyjänä. Toisin sanoen kaljakuskina, jolla oli myös myyntitehtäviä.

Käytyäni kauppaopiston ja armeijan aloin metsästää myyntiedustajan töitä. Puolen vuoden päästä siitä, kun olin suorittanut armeijan sain myyntiedustajan paikan. Edessä oli muutto Helsinkiin. Siitä alkoi varsinainen urani myynnin, markkinoinnin ja mainonnan parissa.

Rolf Nilsson Oy

Aloitin Oy Rolf Nilsson Ab:n myyntiedustajana Vantaalla. Toimin Itä- ja Pohjois-Suomen alueella. Myin kenkiä kauppoihin ja tavarataloihin pohjoismaiden suurimman, ruotsalaisen kenkäagentuurin, Rolf Nilssonin, palveluksessa.

Laukuissani reissasivat mm. Vagabond-, Lejon- sekä Ecco-kenkien mallistot. Pääsin  myös näkemään menestyneen göteborgilaisen mainostoimiston kädenjälkeä. 

Pidin työstä, jossa sain tutustua ja palvella erilaisia asiakkaita. Joidenkin kanssa kävin pelaamassa tennistä tai laskettelemassa yms. Muutamista tuli hyviä ystäviä ja vierailin myös heidän luonaan.

Simcos Oy

Myytyäni seitsemän vuotta kenkiä starttasin Simcos Oy:n myyntiedustajana Helsingin sekä Itä- ja Pohjois-Uudenmaan alueella. Asiakkaitani olivat parturiiikkeet ja kampaamot. 

Tuotteina olivat hiustenhoito- ja muotoilutuotteet sekä tekniset parturikampaamotuotteet. Niistä hommista hyppäsin myymään ja markkinoimaan elintarvikkeita.

Samaan aikaan kiinnostuin kirjoitusharrastukseni innoittamana copywriterin eli mainoskirjoittajan ammatista.

Rio Bravo

Toimin myyntiedustajana yrityksessä, joka toi maahan mm. erilaisia tex-mex-tuotteita. Asiakaskuntani koostui helsinkiläisistä ravintoloista. 

Markkinointi-Instituutti

Aloitin copywriterin opinnot Markkinointi-Instituutissa. Tekstisuunnittelukoulutus oli erittäin hyvää, monipuolista, laaja-alaista ja käytännönläheistä. Opiskeluaikana aloitin myös laaja-alaisen mainonnan itseopisekelun.

Sultrade Oy

Kotini lähellä sijaitsi urheiluväline- ja urheilutekstiilien maahantuoja, Sultrade Oy. Hoidin yrityksessä markkinointipäällikkön postia.

Monipuolisiin tehtäviini kuului myös mainonnansuunnittelu. Tehtäviäni olivat mainostoimistojen, painojen, erilaisten lehtien, mallitoimistojen, valokuvaajien sekä päämiesten kanssa asioiminen ja tuotekuvausten sekä myyntitapahtumien järjestelyt.

Sultradella pääsin myös kirjoittamaan ja kääntämään mainostekstejä sekä joskus suunnittelemaan myös kuvallista kerrontaa.

Työssäni pääsin tekemisiin kansainvälisten isojen yritysten markkinoinnin kanssa. Suurimmat brändit olivat Puma, Speedo ja Umbro. Myös ruotsalaisen Hestran tuotteet kuuluivat repertuaariin.

Kansainväliset brändit herättivät minussa intohimon kirjoittamisen lisäksi kuvalliseen ja visuaalisen ilmaisuun. 

Mainostoimisto Mansikka

Sultradella toimiessani perustin vuonna 1999 yritykseni, Mainostoimisto Mansikka. Tein aluksi tekstejä helsinkiläiselle mainostoimistolle. 

Määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä Sultradella, aloin keskittyä täysillä oman yritystoimintani pyörittämiseen. Melko nopeasti sain yritykselleni lisää kirjoitustöitä useammasta helsinkiläisestä mainostomistosta ja muutaman ”oman” asiakkaan. 

Tekstejä tein lääkkeistä mopoihin ja takkauuneista elektroniikkaan sekä monia muita toimialoja. Pääsin tekemään myös muutaman radiomainoskäsikirjoituksen auton renkaille ja uudelle avattavalle Espoolaiselle kauppakeskukselle.

Suomen Gallup ja Rakentajain Projektitiedosto

Tekstien tekemisen lomassa heitin keikkaa markkinointitutkimusyrityksissä. Suomen Gallupilla sain syvennettyä tietojani kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä.

Tein välillä töitä myös Rakentajain Projekti Tiedostolle. Tutkin yritysten ostokäyttäytimiseen vaikittavia tekijöitä ja mielikuvia erilaisista yrityksistä sekä konehankintojen ajankohtia. Lisäksi tein RPT:lle myös muutamia mainostöitä.

Satakunnan käsi- ja taideteollinen oppilaitos

Intohimo kuvallista ja visuaalista kerrontaa kohtaan ei jättänyt minua rauhaan. Päätin etsiä koulutusta, joka sisältäisi sekä ohjelmistokoulutusta että graafisen ja kuvallisen ilmaisun opetusta. Nakkilasta löytynyt koulutus sisälsi myös valo- ja tuotekuvausta.

Koulutuksen aikana jatkoin tekstien tekemistä asiakkailleni. Opintojen aikana pystyin myös kirjoittamisen lisäksi laajentamaan yritykseni palveluita. Palveluihin tulivat graafinen- ja visuaalinen suunnittelu sekä tuote- ja valokuvaukset. 

Pian pääsin suunnittelmaan elintarvikepakkauksia ja tekemään tuotekuvauksia sekä pääkaupunkiseudulla sijaitsevan kodinkoneketjun 7 myymälän sanomalehtimainontaa.

Tekijä

Utelias, luova ongelman ratkaisija ja rohkea asioiden yhdistelijä

Tahtoa ja tajua. Intohimoisena ja rohkeana markkinoinnin moniosaajana on tullut tehtyä laaja skaala erilaisia töitä. Yksittäisistä töistä konsepteihin. Toimenkuvaani kuuluu esittää ja löytää uusia näkökulmia ja näkemyksiä. Rohkeutta on olla myös tarvittaessa olla eri mieltä. Mutta tietenkin aina asiakkaan parhaaksi. 

Yritykseni perustamisesta alkaen tähän päivään mennessä palvelujani ovat käyttäneet 107 asiakasta 57 eri toimialalta. Pisimmät asiaskasuhteeni ovat kestäneet yli 10 vuotta

Ammattitaitoani ylläpidän webinaarien ja koulutusten avulla sekä lukemalla ja tutkimalla eri palveluihini liittyvää ammattikirjallisuutta. Harrastukseni taide, musiikki, elokuvat ja kirjallisuus sekä uutisten seuraaminen ym. tukevat ja inspiroivat luovaa työtäni.

Oivalluksia, ideoita, kuvia, tekstejä ja persoonallisia ratkaisuja. Miten voisin olla juuri sinun avuksesi?

Scroll to Top